Jan Knutti

Coach

CrossFit Level 1 Trainer
Suomen Painonnostoliiton ohjaajakoulutus, taso 2

Koko ikänsä liikuntaa aktiivisesti harrastanut Jan pitää itsensä haastamisesta. Harrastuksiin lapsuudessa ja nuoruudessa kuuluivat laskettelu ja rullalautailu. Varhaisessa teini-iässä kiinnostus siirtyi kamppailulajehin ja niiden parissa Jan viihtyi aina aikuisuuteen asti. Työn takia myös kestävyyslajit tulivat myöhemmin kuvioihin, joista juoksu ja hiihto ovat olleet tärkeimmät.

Crossfit tuli tutuksi vuonna 2007 ulkomaalaisten työkavereiden kautta. Crossfit sytytti heti. Aluksi harjoitukset olivat lähinnä benchmarktreenejä, joissa otetiin mittaa työkavereista. Vuonna 2012 Jan aloitti treenaamisen Espoossa avatulla boxilla ja alkoi paremmin ymmärtää, mistä crossfitissä todella on kyse.

Urheilijana Jan haluaa kehittää ja haastaa itseään, jotta voisi kehittyä myös valmentaja.

Motto: Älä peräänny haasteen edessä.